Verkkosivujen värkkäämistä..

08.01.2020

Verkkokaupan perustaminen ei ole kovinkaan yksinkertaista näin ensikertalaiselle, voin sen jo tällä muutaman kuukauden kokemuksella kertoa. Todellakaan sivut eivät synny 5 minuutissa, kuten parhaissa mainoksissa lupaillaan! Minulla menee ainakin 5 viikkoa jo yksistään sivujen rakenteluun koneen ääressä, arvelen.

Takanani on sentään jopa verkkosivujen toteuttamiseen liittyvä koulutuskin viime keväältä. Lämmin kiitos Kimmolle! Sen suomin alkutiedoin ja opein olen nyt vähä vähältä tullut sinuksi tulevaan verkkokauppaani. Välillä ajatukset junnaavat paikoillaan, eikä pää ota mitään vastaan. Silloin ei auta muu kuin pitää tauko, käydä lenkki talvisessa säässä - tai ottaa kunnon päiväunet..

Seuraavana aamuna työ alkaa yleensä taas jostain kumman syystä edetä. Ongelmat eivät tunnu enää yhtään niin ylivoimaisilta ja rohkeuttakin riittää syöksyä taas uusiin haasteisiin. Kuten esimerkiksi tuotekuvaukseen ja sitäkin haasteellisempaan kuviensiirtoon kamerasta muistitikun kautta oikeille paikoilleen..

Välillä on tuntunut, että  " voi kun saisikin VAIN suunnitella ja koota koruja.."

monista erilaisista lasihelmistä koottu kaulakoru
monista erilaisista lasihelmistä koottu kaulakoru