Olen mukana Kässämessut netissä-tapahtumassa

26.05.2020

Kesäkuun 5-7. päivinä avautuu virtuaalinen käsityömessutapahtuma, jossa Koruellikin on mukana. Messuilla yhteensä 500 näyteilleasettajaa esittelee yritystään sekä käsitöihin liittyviä tuotteitaan.

Itse näin ensikertalaisena ja kaiken toiminnan vasta-aloittaneena mainostan siellä tuotteitani sen minkä näillä taidoillani osaan.. Koska ylipäätään aloitin koko Facebook-toimintani ensimmäistä kertaa elämässäni vasta tänä keväänä, monet toisille itsestäänselvät jutut sometuksessa ovat minulle, yksin opettelevalle, todella vaikeita. ja se tietysti näkyy..

Ajattelin tällä kertaa lähinnä seurata, mitä tapoja ja keinoja muut kässämessuyrittäjät ovat esittelyissään käyttäneet - ja sitten seuraavilla kerroilla alkukankeuden voittaneena lähteä rohkeammin mukaan. Silti tietysti toivon, että mahdollisimman moni löytäisi jo tässä vaiheessa virtuaalisen reittinsä Koruelliin.